Töihin meille
Tutustu avoimiin työpaikkoihimme ja hae mukaan tiimiimme.
- Champion Door
- Avoimet työpaikat
Ammattilaisten valinta ympäri maailmaa
Champion Door on perustettu vuonna 1992 Nivalassa ja on yksi maailman johtavista kangasnosto-ovivalmistajista. Olemme erikoistuneet suurien varastojen, nosturiaukkojen, satamien, telakoiden sekä teollisuus- tai lentokonehallien oviratkaisuihin. Innovatiiviset ovemme täyttävät vaativimmatkin asiakasvaatimukset ja olemme toimittaneet tuhansia ovia maailmanlaajuisesti kolmen viime vuosikymmenen aikana.
Avoimet työpaikat
Taloushallinnon assistentti (Kokoaikainen & Vakituinen)
Etsimme joukkueeseemme huolellista ja oma-aloitteista taloushallinnon assistenttia!
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen mahdollisuuden kasvattaa osaamistasi taloushallinnon ammattilaisena kansainvälisen projektiliiketoiminnan parissa. Tässä roolissa pääset osaksi tiivistä ja työlleen omistautunutta työyhteisöä, jossa puhallamme yhteen hiileen.
Koska toimintamme kasvaa, taloushallinnon työmäärä on lisääntynyt ja kaipaamme nyt uutta vahvistusta arkeemme. Työtehtävää tullaan muokkaamaan ja laajentamaan sinun kokemuksesi, mielenkiinnon kohteidesi ja osaamisesi perusteella – pääset siis aidosti vaikuttamaan omaan työnkuvaasi!
Työtehtäviisi kuuluu:
- Reskontranhoito: Ostolaskujen kierrätys, tiliöinti sekä myyntilaskutus ja saapuvien suoritusten täsmäytys.
- Maksuliikenne & kulut: Luottokorttiostojen tarkistus ja tiliöinti.
- Yhteistyö tilitoimiston kanssa: Kuukausittaisten kirjanpitomateriaalien valmistelu ja toimittaminen kumppanillemme.
- Muut taloushallinnon avustavat tehtävät oman osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan.
Odotamme sinulta:
- Koulutusta ja kokemusta: Liiketalouden tutkintoa (merkonomi / tradenomi) tai vastaavaa työkokemusta. Sinulla on jo jonkin verran kokemusta osto- ja myyntireskontran hoitamisesta, laskutuksesta sekä tiliöinneistä.
- Kielitaitoa: Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa, sillä toimimme kansainvälisessä ympäristössä.
- Järjestelmäosaamista: Hyviä IT-taitoja (MS Office) – erityisesti Excelin perusteet on oltava hallussa.
- Työtapaa: Oma-aloitteisuutta, oppimiskykyä, huolellisuutta sekä kykyä ja halua toimia osana tiimiä.
- Sijainti: Tehtävä edellyttää läsnäoloa Nivalan toimistollamme 3–4 päivänä viikossa, muuten työtä on mahdollista tehdä etänä.
Eduksi katsomme (mutta emme vaadi):
-
Kokemuksen Microsoft Business Central -toiminnanohjausjärjestelmästä.
-
Aiemman kokemuksen kansainvälisestä projektiliiketoiminnasta.
-
Osaamisen saatavien perinnästä, kirjanpidosta tai ALV- ja muista viranomaisilmoituksista.
Palkkaus:
Tehtävän palkkahaitari on 2 400 – 3 100 € / kk riippuen valittavan henkilön aiemmasta kokemuksesta, osaamistasosta sekä lopullisesta työnkuvasta.
Miksi meille?
Meillä pääset kehittymään vauhdikkaassa ympäristössä, jossa saat vastuuta mutta myös tiimin täyden tuen. Meillä et jää yksin – autamme uudet työkaverit onnistumaan ja viihtymään alusta alkaen.
Hakuohjeet:
Innostuitko? Lähetä vapaamuotoinen työhakemuksesi sekä ansioluettelosi (CV) osoitteeseen tuija.ervasti@championdoor.com viimeistään 11.10.2026. Etenemme haussa heti sopivan henkilön löydyttyä, joten toimi nopeasti!
Lisätietoja tehtävästä antaa 2.10 perjantaina klo 12–15, 8.10 torstaina klo 10-15 välisinä aikoina Tuija Ervasti tuija.ervasti@championdoor.com/ puh 044 458 831.
Champion Doorin pitkäaikainen toimitusjohtaja Pekka Hosio siiryi maaliskuun lopussa eläkkeelle operatiivisesta johdosta. Hän jatkaa kuitenkin yhtiön tukena ambassador- ja asiantuntijaroolissa. Toimitusjohtajana jatkaa yhtiön omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Danilo Benetto.
Abu Dhabin kansainvälisen lentoaseman Etihad Hangar 7 on saavuttanut merkittävän virstanpylvään: Champion Doorin pystysuuntainen nosto-ovi on nyt asennettu ja otettu käyttöön – ja se on UAE:n suurin lentokonehallin nosto-ovi.


