Champion Door panostaa kestävään kehitykseen

Champion Door kehittää systemaattisesti toimintansa kestävyyttä kaikilla osa-alueilla – mukaan lukien tuotanto, tilat, tuotteet, ihmiset ja paikallisyhteisö. Yksi Champion Doorin viimeaikaisista merkittävimmistä investoinneista on aurinkopaneelien hankkiminen.
Yrityksen katolle asennetut 130 aurinkopaneelia tuottavat vuodessa yli 43 MWh sähköä – määrän, joka vastaa noin kolmen suomalaisen omakotitalon vuosittaista sähkönkulutusta. Kesäaikaan paneelien tuottama energia kattaa yli kolmanneksen tehtaan energiantarpeesta. Vuosittain säästyvien hiilidioksidipäästöjen määrä on yhteensä 4,9 tonnia, mikä vastaa 225 istutettua puuta.
– Aurinkopaneelien hankintaa on suunniteltu jo useamman vuoden ajan osana vihreää siirtymää ja sähkön oston vähentämistä. Paneelit otettiin käyttöön syyskuun alussa, ja ne ovat täyttäneet odotuksemme. Olemme erittäin tyytyväisiä tuloksiin, kertoo laatuvastaava Reijo Ojanperä.
Kaikki jätteet 100 % kierrätettävissä
Champion Door on toteuttanut laajoja kestävyyttä tukevia toimenpiteitä tuotannossaan. Yrityksen tiloissa on siirrytty energiatehokkaaseen LED-valaistukseen, ja pakkausmateriaalien – erityisesti muovin – käyttöä on vähennetty huomattavasti. Myös yhteistyökumppaneiden kanssa on sovittu pakkausratkaisujen optimoinnista ja materiaalien vähentämisestä. Kaikki yrityksen jäte - myös alumiini ja teräs - on kierrätettävää.
– Olemme onnistuneet vähentämään jätemäärää merkittävästi. Kierrätysastioihin ja jätepuristimiin tehdyt investoinnit ovat vähentäneet jätteen kuljetustarvetta ja mahdollistaneet täyden, 100 % kierrätettävyyden, kertoo tuotanto- ja hankintapäällikkö Anne Tölli.
Tuotannossa hyödynnetään jo nyt kierrätysmateriaaleja, ja seuraavina kehitysaskeleina ovat kierrätysmateriaalien käytön lisääminen sekä hiilijalanjäljen seuranta ja mittaaminen.
”Olemme aloittaneet vahvasti ja olemme sitoutuneet parantamaan toimintatapojemme kestävyyttä jatkuvasti”, Tölli lisää.
Työntekijöiden ja paikallisyhteisön tukeminen
Champion Doorin ovet tukevat jo itsessään energiatehokkuutta esimerkiksi erinomaisen lämmöneristyksen ansiosta. Nyt energiatehokkuutta on viety pidemmälle uuden CD Cloud -järjestelmän avulla, joka mahdollistaa ovien etähallinnan ja -huollon. Tämä parantaa ovien toimintavarmuutta ja vähentää huollon matkustustarvetta.
Vaikka Champion Door toimii globaalisti, sen sydän on paikallisessa yhteisössä Nivalassa. Yritys tukee useita paikallisia urheilu- ja vapaa-ajan toimijoita lisätäkseen alueen vetovoimaa ja asukkaiden hyvinvointia. Työhyvinvointia edistetään tarjoamalla henkilöstölle kilpailukykyisiä etuja, liikuntamahdollisuuksia sekä joustavuutta työn ja yksityiselämän yhteensovittamiseen – esimerkiksi etätyön ja koulutusten osalta.